Ystävyysvalintaa ja bondailua Facebookissa

Sciencedaily-verkkosivuilla uutisoidun Georgian Institute of Technologyn julkaiseman tutkimuksen mukaan politiikka on "yllättäen" suuri vedenjakaja ihmisten välillä myös Facebookissa. Ihmiset ystävystyvät pääosin niiden kanssa, joiden kesken jaetaan samoja arvoja ja kiinnostuksen kohteita. Näiden yksilöiden kanssa vuorovaikutetaan myös eniten. Tästä seuraa ettemme altistu vastakkaisille näkökulmille, eikä Facebookin algoritmit paranna tätä asiantilaa juurikaan.

Moraalipsykologiasta kiinnostuneena olen tehnyt runsaasti arkihavaintoja potentiaalisista vintoutumista ja pohtinut vinoutumien mahdollisuuksista joita Facebook tuottaa. Hiljattain rupesin myös suunnittelemaan facebook-ystävieni ryhmittelyä, mm. välttääkseni seinäviestieni ja informaation polarisoitumisen. Tämän jälkeen havaitsinkin, ja ennakkoaavistukseni vahvistuivat sen suhteen, miten Facebookin algoritmit saattavat edistää käyttäjiensä saaman informaation ja kaveriverkostojen nurkkakuntaistumista. Seinällä näkyvät viestit ja facebook-kaverien päivitykset valikoituvat mm. arvojen, tykkäysten ja enemmän tai vähemmän satunnaisten klikkailujen perusteella, joista käyttäjät eivät usein ole itse juurikaan tietoisia.

Sosiaalisen pääoman näkökulmasta yhteisöllisessä tai sosiaalisessa mediassa ylläpidettäviä ihmissuhteita voidaan kategorisoida heikkojen ja vahvojen siteiden suhteiksi. Sosiaalinen pääoma on määritelty sosiaalitieteissä ryhmätasolla yhteisön jäsenten toimintakyvyksi, joka koostuu yksilöiden tasolla sosiaalisista vuorovaikutussuhteista ja luottamuksesta. Kärjistäen todeten ihmissuhteet tai vuorovaikutus muuttuu sosiaaliseksi pääomaksi, kun nämä vuorovaikutukset ylläpitävät tai tuottavat laadullisen luottamuksen tunteen, joka edistää yksilön toimintaa ja hyvinvointia yhteisöissä tai yhteiskunnassa. Vahvoja siteitä on kutsuttu myös "sitoviksi" joita voivat olla tyypillisesti intiimit ihmissuhteet tai pitkäaikaiset ystävyyssuhteet, ja heikkoja "yhdistäviksi", joita esimerkiksi työpaikan ihmissuhteet usein ovat. Kaikki voi paremmin jos ihmisillä on monenlaisia sidoksia ja vuorovaikutussuhteita, joihin liitty mahdollisimman paljon luottamusta vahvistavia ja kannattelevia kokemuksia?

Samanaikaisesti, edellä mainittu uusi selvitys esittää muutamia ideoita sosiaalisen median alustalle, joka voisi mahdollistaa poliittisten mielipide-erojen sovittelun ja siltojen rakentamisen erilaisten ajatusmaailmojen välille. Esimerkiksi kärkkäiden ja pistelevien keskustelujen aikana yhteisiä intressejä esiintuomalla Facebook voisi auttaa ratkomaan potentiaalisia kiistoja ja lievittämään jännitteitä. Tutkimuksen mukaan käyttäjät yhdistelevät olemassa olevia facebook-toimintojansa sovitellakseen eroavaisuutensa säilyttäen näin yhteyden. 

------------------------------------------------------------------------------------

Mielenkiintoista olisi nähdä eräänlainen SoMe-laboratorio, joka tarkastelisi kokeellisesti ohjelmistosoftilla ja algoritmeilla (tai keskusteluanalyyttisillä boteilla) vuorovaikutuksen syy-seuraus suhteita ja vaikutuksia. Tällainen voisi simuloida esimerkiksi Facebook-ympäristöä ja ns. sosiaalisia "verkkotilanteita", kuten keskusteluketjuja tai reaktionmuodostuksia, joihin liittyy suuri osallistujamäärä tai muulla tavalla mielenkiintoisia emotionaalisia prosesseja ja ilmiöitä. Tietynlaista tutkimusta tapahtuu ja sovelluksia esi-testataan jo Facebookissa ja monien muiden isompien yritysten palvelujen yhteydessä sisäisesti.

Google, jonka alaisuuteen tämänkin harjoitusblogin palvelualusta kuuluu, edistää joidenkin väitteiden mukaan omalta osaltaan em. tietotulvan kanavoitumista ja suodattamista tavalla, joka lisää ryhmäajattelua ja ideologisten konfliktien todennäköisyyksiä. Nollasummapelin maailmassa se olisi tietyti toivottavaa.

Huonosti ja hyvin perusteluja uskomuksia

Monia uskontoja ja uskomuksia on mahdollista ymmärtää, ehkä jopa sympatiseerata ilman sitoutumista eli sitä henkilökohtaista "uskonloikkaa". Sisällöstä riippumatta erilaiset uskomukset ja uskomusjärjestelmät voivat olla seuraamuksiensa kannalta kaikkea myönteisen, harmittoman ja harmillisen väliltä. Toisinaan tietynlaiset uskomukset ja niitä alleviivaavat ajatusmallit saattavat kuitenkin olla ongelmallisia joko yksilön tai ihmisten välisten suhteiden kannalta.

Julmuuden ja väkivaltaisuuden syy-seuraussuhteita tarkastelevat tutkijat eivät kysy enää niinkään sitä, onko erilaisilla uskonnollisilla ja poliittisilla -ismeilla yhteyttä ryhmänsisäisen ja ryhmienvälisen julmuuden kanssa, vaan ennemminkin miten paljon ja millaiset dogmit vaikuttavat ihmisten "pahuuteen" ryhmätasolla? Tämä on vähintäänkin ilmeistä, kun viittaamme ristiretkien, natsikortin ja kaksoistornien kaltaisiin käsitteisiin sekä viimeistään parin Fingerpori-stripin jälkeen. Jotkut väkivallan ja pahuuden analyysit ovat etsineet syy-seurauksia pyhitetyistä moraaliarvoista ja moraalisesta aggressiosta (Pinker 2011; Graham & Haidt 2011). Pyhitetyt asiat eroavat maallisista asioista, arvoista tai objekteista siten, että niihin liittyy keskeisesti se ettei niiden suhteen tehdä kompromisseja eikä niistä käydä vaihtokauppaa.

Uusateistien uskontokritiikki ja uskonnollisuuden tieteellisemmän tarkastelun lisääntyminen on synnyttänyt uusien näkökulmien lisäksi takapotkuja ja yllättäviä "sivutuotteita". Uusateisteja on syytetty ns. häiveuskonnollisuuden (stealth religion) luomisesta. Kritiikissä on yhtymäkohtia tieteensosiologien kritisoiman "tiedeuskovaisuuden" eli skientismin kanssa. Siinä missä uskontojakin, myös valtavirta tieteen esittämää maailmankuvaa, tietoteoreettisia lähtökohtia ja ihmiskäsityksiä on kritisoitu dogmaattisuudesta. Näistä puheenvuoroista mielenkiintoisimmat ja vähintäänkin villeimmät tulevat filosofi Thomas Nagelilta (2012) ja kiistanalaisia hypoteesejä esittäneeltä biokemistiltä Rupert Sheldrakelta (2012), jonka TED-konferenssin video poistettiin myöhemmin TED:n viralliselta sivulta.

Moraalipsykologiaa uudelleenelvyttänyt sosiaalipsykologi Jonathan Haidt (2012) on arvostellut uusateisteja ja moraalifilosofeja rationaalisesta deluusiosta, jonka juuret juontuvat vaikutusvaltaisimpaan antiikin filosofin, Platonin intohimojen ja tunteiden halveksuntaan. Deluusiolla tarkoitetaan väärää käsitystä ja järkeilyä karttavaa sinnikästä uskomusta johonkin, mitä ei tosiasiallisesti ole olemassa. Haidtin mukaan rationalistit -Platonista, Immanuel Kantiin ja Lawrence Kohlbergiin- ovat väittäneet että kyky järkeillä hyvin eettisistä kysymyksistä aiheuttaa hyvää käyttäytymistä. (mt., s.88-9.) Moni on tässä yhteydessä viitannut siihen koomiseen kuriositeettiin, että lainastokirjoista juuri moraalifilosofian ja etiikan kirjat jäävät useimmiten palauttamatta tai myöhästyvät. Ihmiset eivät ole pelkästään rationaalisia informaationkäsittelijöitä. Ajatuksia ja tunteita ei voi nykytietämyksen valossa täydellisesti säädellä älykkyysosamäärän avulla tai harjaantumisenkaan tuloksena ja tilanteesta riippumatta. Toisaalta, voimme vaikuttaa miten suhtaudumme erilaisiin ajatuksiin ja tunteisiin - ja harjaantumisen tuloksena voi muodostua uusia intuitioita, tottumuksia ja herkistymistä, ei kuitenkaan miten ja mitä tahansa. Tunteiden ja järkeilyn päällekkäisyydestä on esimerkkinä klassiset kognitiivisen dissonanssin ja vahvistamistaipumuksen kaltaiset ilmiöt. Kognitiivinen dissonanssi on taipumus uskoa mitä tahansa haluamme, vaikka kohtaisimme ristiriitaista tietoa. Tästä on lyhyt matka vahvistamistaipumukseen, joka liittyy mielen ominaisuuteen valikoida sellaista tietoa, joka vahvistaa aiempia uskomuksiamme tai esiolettamuksia.

Ikävät uutiset rationalismiin uskoville eivät vielä ihan tähän lopu. Sillä, Society for Personality and Social Psychology, eli yhdysvaltalaisen SPSP:n tulevassa symposiumissa esitellään helmikuussa 2014 Cristine Legarén ja André Souza Brasiliassa suorittama kenttätutkimus rituaalikäyttäytymisestä. Tutkimuksen mukaan, vastoin yleistä uskomusta, yliluonnolliset selitykset ja tieteellinen järkeily eivät ole yhteensovittamattomia psykologisesta näkökulmasta. "Yksi ihmisen kognition merkittävimmistä ominaisuuksista on sen kyky yliluonnolliseen ja tieteelliseen järkeilyyn, jolla ympärillä olevaa maailmana selitetään" (itse lisäisin vielä: "ja jäsennetään merkitykselliseksi"), kirjoittaa Cristine Legaré SPSS:n sivuilla. Hänen mukaan ihmisten jakama kognitiivinen järjestelmä mahdollistaa osallistumisen sekä sivistyneeseen tieteelliseen järkeilyyn että toisaalta ylläpitää kuolemanjälkeisen elämän ja yliluonnollisten voimien tavoittelua. Meidän kyky ajatella yliluonnollisia asioita on juurtunut prosesseihin, jotka alkavat jo varhaislapsuudessa, Legaré kirjoittaa ja esittää että uudet tutkimukset osoittavat, että taipumukset yliluonnolliseen selittelyyn lisääntyy ennemmin kuin vähentyvät iän myötä. Tiivistelmä tutkimuksesta on kieltämättä vielä tässä vaiheessa melko populääristi ja kepeästi muotoiltu. Tämä kappale voi myös olla osoitus -tietenkin- hyvin lievästä edellisen kappaleen lopussa kuvatusta valikoivasta "rusinanpoiminnasta".

Erilaisia uskomuksia ja tarinoita voi ymmärtää kenties paremmin, pohtimalla niiden sisältöjen ohella myös niiden tehtäviä eli funktionaalisuutta yksilöiden ja yhteisöjen tasolla. Ihmismieli on kehittynyt ilmeisesti käsittelemään uskontoja paremmin kuin vaikkapa biologiaa tai fysiikkaa. Loogisen järkeilyn lisäksi ajattelun perustoimintoihin on väitetty kuuluvan kertomuksien rakentelu ja tarinointi. Sosiaalipsykologiaan ja biologiseen antropologiaan keskeisesti vaikuttanut Robert Trivers (2012, s.291) kirjoitti, Petos ja itsepetos ihmiselämässä, uskonnollisuutta käsittelevässä kappaleessa: "Mielestäni on todennäköisempää (mutta ei epätodennäköistä), että kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua evoluutiobiologit ja -filosofit joutuvat piileksimään silloin vallassa olevilta uskonnollisilta ryhmiltä. Viidenkymmenen vuoden kuluttua varpaansa kiveen potkaiseva ei sano: "Charles Darwin, kun se koskee!", vaan he kyllä sanovat: "Jeesus, kun se koskee." 

New York Timesin entinen tiedetoimittaja ja kognitiivisen neurotieteen kandidaatti Matthew Hutson kirjoitti teoksen, joka käsittelee mm. sitä kuinka irrationaaliset uskomukset ylläpitävät ihmisten onnellisuutta, terveyttä ja pitävät meidät ylipäänsä järjissään. Hutson kirjoitti myös hiljattain Big Thinkin blogissa siitä, miten tärkeää on tehdä hyödyllisiä havaintoja maailmasta tarkkojen sijasta. Hän ei unohtanut kuitenkaan korostaa sitä, miten usein virheetön ja tarkka havainto todellisuudesta on myös se käyttökelpoisempi havainto. Sopeutuvuus on kenties yksi niistä ihmisapinan menestystekijöistä, kulttuurieläimenä voi tietysti ajatella että mitä vähemmän täytyy tarkertua puhdasoppineisuuteen tai dogmeihin sitä mielekkäämpi yhteiselo.

Mielekkyys voidaan tulkita tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisten tyytyväisyyden tasoon, tai sosiaaliseen kestävyyteen ja yhteiskunnan elinvoimaisuuteen, korostaen vaikkapa sananvapautta osana muita ihmisen perustarpeita. Avarakatseisuus ja hyvä keskustelukulttuuri edellyttävät sekä suopeutta että kriittisyyttä sekä uskontoihin että uskonnottomuuteen taipuvaisilta, kuten Arno Kotro kirjoitti erinomaisesti Helsingin Sanomissa 19.10.2013. Tässä mielessä lienee silloin tällöin aihetta kriittiseen peilailuun, niin tutkijoilla kuin kristallihipeillä ja teologeilla, itseni mukaan lukien.

Summa summarum, Hyvät väittelytaidot ja argumentaatiovirheiden oppiminen auttaa tunnistamaan hyvät perustelut huonoista ja rakentamaan poteroita näkemystesi ympärille. Kriittisen ajattelun taito voi auttaa sinua ajattelemaan loppuelämäsi, ja vapautumaan näkökenttää rajoittavien poteroiden varjoista. Uskon asenne on jotain aivan päinvastaista, kuin uskomuksiin tarrautuminen, kirjoitti vertailevan uskontotieteen asiantuntija Alan Watts. Olen monessa yhteydessä toistanut myös Bertrant Russelin ajatusta, jonka mukaan kaikki hallusinaatiot ovat tosia - ainoastaan niistä tehtävät johtopäätelmät ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä.

Lisää kirjoituksia samaan tematiikkaan liittyen muualla:

• http://www.psychologytoday.com/blog/the-human-beast/201310/is-religion-any-use
• http://www.talouselama.fi/tyoelama/opettele+hallitsemaan+vastakkaiset+ajattelutavat/a2210355
• http://nyt.fi/20130322-mitae-ajattelin-taenaeaen-kukaan-ei-ole-moraalinsa-kanssa-johdonmukainen/
• http://mielihukassa.blogspot.fi/2012/05/tietavainen-vai-uskomaton-uskova-mieli.html
• ....Ehdotuksia?

Kirjallisuutta: 

• Burkeman, Oliver 2012. The Antidote: Happiness for People Who Can't Stand Positive Thinking. Edinburgh: Canongate.
• Graham, Jesse & Haidt, Jonathan 2011. Sacred values and evil adversaries: A moral foundations approach. in P. Shaver & M. Mikulincer (Toim..): The Social Psychology of Morality: Exploring the Causes of Good and Evil. New York: APA Books.
• Haidt, Jonathan 2012. The Righteous Mind: Why Good People Are Divided by Politics and religion. New York: Pantheon Books.
• Nagel, Thomas 2012. Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. New York: Oxford University Press.
• Pinker, Steven 2011. The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined. New York: Viking.
• Trivers, Robert 2012. Petos ja itsepetos ihmiselämässä. Suom. Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita.

Sekulaaria etiikkaa tieteen ja buddhalaisen filosofian näkökulmasta

Tieteen ja buddhalaisen teologian välistä dialogia. Eteläisen Kalifornian yliopisto, USC, järjesti 5. toukokuuta vuonna 2011 paneelikeskustelun sekulaarista etiikasta. Tilaisuuden keskustelijakunta koostui merkittävistä ja tunnetuista tieteen ja filosofian harjoittajista, kuten -ei sen vähäpätöisemmästä kuin vaikkapa- 14. dalai-lama Tenzin Gyatso, neuropsykologi Antonio Damasio, sosiaalipsykologi Jonathan Haidt, neurotieteilijä David Dornsife, filosofi Gideon Yaffe, uskontotieteilijä/buddhalainen teologi Duncan Williams. Paneelin aikana keskusteltiin runsaat yhdeksän varttia uskonnottoman etiikan alkuperästä, ominaisuuksista ja tehtävistä yhteiskunnassa.

Secular Ethics: Origins, Elements and Their Function in Society

Puolessa välissä pitkää dialogia Dalai Lama puhuu myötätunnon biologisista tekijöistä ja ominaisuuksista. Siitä kuinka voidaan ajatella että on olemassa kaksi välittämisen tai myötätunnon tasoa (0:48:00). Biologisten tekijöiden aikaansaamat välittämisen tunteet toimivat ns. siemeninä, joita korkeamman tason älylliset prosessit ohjaavat punnitessaan haittoja ja hyötyjä, lisäten näin välittämisen tunteen piiriä laajemmalle. 

Molemmat myötätunnon tasot kumpuavat hänen näkemyksen mukaan itsekkyydestä, tarkoittaen ilmeisesti sekä biologista itsekkyyttä että psykologista egoismia:

"Jos vahingoitan toisia, siitä koituu minulle vahinkoa. Jos autan toisia, siitä koituu hyötyä itselleni. Siten, pitkässä juoksussa, kuten tänä aamuna keskustelin, biologisen tason myötätunto kohdistuu toisten asenteisiin, jos tietty henkilö tai tietyn ryhmän jäsenet ovat ystävällisiä minulle, niin tämän johdosta minulle kehittyy tietty välittämisen tunne heitä kohtaan.." 

Dalai Lama keskustele siis melko perustasolla mm. vastavuoroisesta altruismista, eikä puheenvuoroissa uida kovin syvissä teoreettisissa tai käsitteellisissä vesissä sinänsä. Helposti seurattavia puheenvuoroja, alustuksia ja dialogeja. Yhteiskuntapoliittisen, yleistajuisen tai monitieteellisen keskustelun suhteen sopivan keveissä sfääreissä liikutaan siis. 

Tämän jälkeen Dalai Lama jatkaa puhetta sosiaalipsykologisimpiin prosesseihin, joita on esimerkiksi sosiaalisen identiteetin ja ryhmäkonfliktien yhteydessä tarkasteltu, miten tiettyyn ryhmään samaistutaan, intressiristiriitoja rakennetaan ja ylläpidetään - viitaten siihen minkälainen itsekeskeisyys on haitallista tai hyvinvointia tuhoavaa. Dalai Lama peräänkuuluttaa ns. empatian piirin laajentamista. Ajatus on sopusoinnussa esimerkiksi filosofi ja utilitarismin kannattajan Peter Singerin ajatusten kanssa, joita voi vilkaista tuoreelta TED-luennolta altruismista. Molemmat vaikuttavan puolustavan tietynlaista universalismia ja sitä että yksilön etuja tulisi punnita suhteessa todellisiin ominaisuuksiin, eikä siitä lähtien mihin kategoriaan tai käsitteelliseen luokkaan tai ryhmään yksilöt kuuluvat. Dalai Lama kiinnittää huomiota (0:49:40) siis tietynlaiseen banaaliin, arkiseen ja huomaamattomasti ylläpidettyyn, nationalismiin ja ihmismielen heimopsykologiaan tai ryhmäkuntalaisuuteen. 

Dalai Laman näkökulmasta ryhmäprosessien ja identiteetin oletetaan ilmeisen helposti muokattavissa ja tietoisesti ohjattavissa oleviksi ihmisluonnon piirteiksi, toisin kuin mitä esimerkiksi evolutiivisen sosiaalipsykologian teoriat ja kirjallisuus antaisivat ymmärtää. Dalai Laman mukaan ajattelutavoissa tulisi korostaa meidän maailmaa ja sitä että olemme osa tätä maailmaa, globaalia taloutta ja esimerkiksi ilmastonmuutosta, joita ei voida hoitaa paikallisten identiteettien tai ryhmäperustaisten ajatusmallien pohjalta. Näin ollen ihmisten tulisi omaksua holistisempi näkökulma (0:52:00) keskinäisen kilpailemisen sijaan joka vähentää mm. luottamusta ja onnellisuutta. Millainen tämä holistisempi näkökulma tarkemmin eriteltynä sitten olisi? Se jää kuuntelijan heuristisen päättelyn varaan. Dalai Lama lopettaa puheenvuoron avustajan ja tulkkinsa välityksellä toteamalla että ilman tietynlaista omaa etua tavoittelevaa, tai itsensä välittämisen perustaa vasten, ei ole mahdollista kokea myötätuntoa toisten tarpeita kohtaan (0:53:20).

Jonathan Haidt vastaa tämän olevan empiirinen väite, ja liittyy kysymykseen siitä mikä on lopulta parasta ihmisille. Haidt toteaa Dalai Laman olevan tieteilijöiden parissa erittäin arvostettu juuri siksi että hän on sitoutunut empiiriseen totuuteen - eli mitä tutkimuksessa ikinä ilmeneekään ja havaitaan hän hyväksyy sen mitä tieteellisillä menetelmillä on todistettu. Haidt siteeraa Dalai Lamaa, jonka ajatuksia hän uudelleentulkitsee niin että Dalai Laman mielestä omaan ryhmään keskittyvä itsekkyys on hölmöä ja viisasta itsekkyyttä on keskittyä globaalisti kaikkiin. 

Tämä on Haidtin mielestä empiirinen väite, joka saattaa olla virheellinen. Ihmiset saattavat pärjätä paremmin itsensä kanssa, jos he keskittyvät omaan ja ryhmänsä hyvinvointiin kaikkien ihmisten sijaan. Haidt siteeraa kapitalismin ja moraalifilosofian keskeistä klassikkoa Adam Smithiä (1723-1790):

"Se viisaus -Jumala tai luonto ym.- joka suunnitteli ihmisten tunteisiin liittyvän järjestelmän, kuin myös ne muut ihmisluonnon osat, näyttää arvioineen että ihmiskunnan mahtavan yhteiskunnan intressejä edistetään parhaiten ohjaamalla huomio ensisijaisesti jokaisen yksilön tiettyyn osuuteen tästä (yhteiskunnasta), joka on suurimmilta osin hänen kykyjen ja ymmärryksensä piirissä." 

Haidtin mukaan Smithin ajatus voidaan tulkita niin, että jos huomio kiinnitettäisiin kaikkiin yksilöihin kaikkialla maailmassa, niin tästä seuraisi hyvin vähän välittämistä ja huolenpitoa. Sitä vastoin, jos me kaikki ajattelisimme ja kiinnittäisimme huomiomme omiin perheisiimme - silloin tällöin naapureihin, ja toisinaan (koti)maahan, kaiken kaikkiaan huomattavasti enemmän huolenpitoa ja hoivaa, enemmän altruismia, enemmän yhteistoimintaa ja onnellisuutta koituisi. Tämä on (myös) empiirinen väite Haidtin mukaan (0:55:00). Haidt kysyykin Dalai Lamalta että mikäli kävisi ilmi että nurkkakuntainen altruismi (eng. parochial altruism) tuottaisi enemmän hyvinvointia tai onnellisuutta, muttaisiko hän mielipidettään ja kannattaisi vähemmän universalismia. Kuuntele vastaus kohdasta (00:55:13 lähtien), muita puheita ja miten keskustelu etenee. Yllä oleva oli siis vain pieni otos yhdeksästä vartista.

Mielenkiintoista sirpaletietoa vallitsevista teorioista ja tutkimuksista, mutta lähinnä yleistä filosofista keskustelua. Yksi panelisteista, Antonio Damasio on myös relevantti sosiaalipsykologian kannalta kontribuutioistaan emootioiden tutkimukseen ja viimeisimpänä minuuden tutkimukseen. Damasiosta ja hänen tuolloin vielä teoriakehitelmän tasolla olleesta somaattisesta itsestä (eng. somatic self) allekirjoittanut kuuli ensimmäistä kertaa vuonna 2006, ajan hermoilla olevalta mutta jo edesmenneeltä sosiaalipsykologian lehtorilta Pertti Rautiolta.

Haidtin jälkeen Dalai Lama käy vuoropuhelua Damasion kanssa mm. tietoisuuden eri tasoista; tietoisuus valveilla, unien ja selväunien tai ns. lucid-unien aikana. Neurotieteellisesti kiinnostavampi paneelikeskustelu käytiin seuraavana vuonna San Diegon yliopiston järjestämässä paneelissa, jossa Dalai Laman kanssa oli ripaus neurotieteilijöiden "kermaa" keskustelemassa mm. peilisoluista ja tietoisuuden ilmaantumisesta mieleen jne. Se löytyy tästä: http://www.youtube.com/watch?v=xgtz4RuH7II

Tällaista tällä kertaa. c",)

Ihmissuhteiden sosiaalipsykologiaa

Anglo-amerikkalaisia psykologian ja sosiaalipsykologian tutkimusuutisia seuraillessa yksi yleinen perusteema ja tarkastelunkohde liittyy intiimeihin ihmissuhteisiin. Mitkä tekijät vaikuttavat parisuhdetyytyväisyyteen, avioliiton onnellisuuteen tai jatkuvuuteen, millaiset vuorovaikutusmallit ennustavat konflikteja, suhteen päättymistä tai ongelmien ratkaisua, mitkä persoonallisuustyypit ennustavat sitä tai tuota ja sopivat mulle tai tuolle? Täydentävätkö vastakohdat toisiansa persoonallisuuden osalta? (V: Eipä juuri, kansansanonnasta viis!) Perinteisen parisuhdetutkimuksen ohella evoluutiopsykologinen parinvalintaan ja seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvä tutkimuskenttä ja sen popularisointi ns. 'Pop-tieteellisillä' teorioilla oli vuosikymmen sitten muodikasta ja mediaseksikkyydessään oma lukunsa. Evoluutiobiologian ja genetiikan peruskursseilla näillä pinnallisilla ja vahvistamattomilla "Just-so" tarinoilla saa ainakin perusopiskelijat pysymään hereillä luentojen loppuun saakka.

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella järjestettiin keväällä 2011 Kuopion YO-symposiumin toimesta ensimmäinen poikkitieteellinen foorumi. Ei liene yllätys että aiheeksi valittiin "Mitä on rakkaus?", markkinointimielessä helppo ja ns. juustoinen aihe, joka takasi suuren yleisömäärän muuten  kohtuullisen leppoisan savolaiskampuksen mittakaavassa. Pohjustin kyseistä tilaisuutta pitämällä alustuspuheen samaisesta aiheesta.

Puheeni lähteenä käytin yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Dacher Keltnerin tietokirjaa "Born to be Good: The Science of a Meaningful Life" (2009), tarkemmin sanottuna kirjan artikkelia joka käsitteli rakkautta tiiviisti, rakentaen rakkauden ilmiön kuvausta evoluutiobiologiasta ja sosiaalisesta neurokognitiosta käsin aina kulttuuriantropologian tasolle. Myöhemmin tutustuin toisen amerikkalaisen sosiaalipsykologin Jonathan Haidtin suomennettuun teokseen "Onnellisuushypoteesi: nykyaikainen näkökulma ajattomaan viisauteen" (2007/2011).

Mietin jo viime kesän aikana, että tiivistäisin näiden kirjoitusten ydinajatukset, filosofisen taustan ja parisuhdetutkimuksen teemat blogiartikkeliksi. Motiivina tälle oli tietysti henkilökohtaiset kokemukset ja teoreettiset kiinnostuksen kohteet (emootiot ja päätöksenteko hyvin intensiivisessä dyadisessa vuorovaikutuksessa) sekä käsitys siitä miten myös kulttuuriset uskomukset jäsentävät ihmisten, yksilöiden käsityksiä ja kokemuksia, mistä em. symposiumissa luennoi mm. sosiaalipsykologian professori Vilma Hänninen.

Olin pohtinut jo aiemmin  sosiaalipsykologisten arkilasieni läpi ja kuunnellessani sosiologi Paul Root Wolpen luentoja seksuaalisuuden sosiologiasta, miten ns. länsimainen käsitys ihmissuhteista ja rakkaudesta on tavalla tai toisella vailinnainen, jopa kulutuskulttuurin ja viihdeteollisuuden vääristämä - jos niin voi edes loogisesti väittää. Niin tai näin, viime kesällä aloittamani tynkäartikkeli ihmismielen sisällä, tai kattavammin ihmismielten välillä vaikuttavasta tuhoisimmasta, iloisimmasta ja psykedeelimäisimmästä välittäjäaiheesta eli intohimosta, sitoutumisesta ja rakkaudesta odottaa aikaansa. Nähtäväksi jää onko sitä tarpeen koskaan viimeistellä julkaistavaksi asti.

Löysin kuitenkin mielenkiintoisen kirjoituksen samaisesta aiheesta, filosofisemmin ja painavasti henkisin käsittein kehystettynä. Suosittelen lämpimästi luettavaksi, skeptisin tai/ja avoimin silmin:

http://hidastaelamaa.fi/2013/05/shakti-pad-ihmissuhde-on-suhde-itseen/

P.s. Tampereella järjestetään seuraavat sosiaalipsykologian päivät marraskuussa 22.-23.11.2013, teemana sosiaaliset suhteet. Lisätietoa: http://www.uta.fi/yky/sppaivat2013/index.html

14.06.2013: Beckerin kouluttajapariskunta on Maria Jungnerin vieraana. Käytännön alan ammattilaisten näkökulmaa ja yhteneväisiä näkökulmia yllä mainittujen lähteiden teoreettisempien analyysien kanssa: http://areena.yle.fi/radio/1928754

Kliinisempää psykologiaa: yksi malli muutokseen

Hei.

Kevään ensimmäiset puolimaratonit on juostu jo pääkaupunkiseudulla, ainakin joidenkin osalta ja kai tässä pitäisi kesäkuntoonkin päästä, vähentää sitä tai lisätä tuota. Aihepiiri saattaa koskettaa terveyspsykologiasta tai käytännön sosiaalitieteistä kiinnostuneita, mutta tästä voi poimia ajatuksia oman itsekontrollin ja riippuvuuksien hallinnan parantamiseen, oli se sitten liiallista jäätelönsyöntiä tai liikuntaa. Löysin vanhan kirjoituksen joka on tehty joskus vuoden 2010 alkutalvesta. Alla oleva kirjoitus on referaatin omainen tiivistelmä tai essee muutamasta englanninkielisesta hyvin teoriapainotteisesta ja yhdestä suomenkielisestä artikkelista. Pyrin korjaamaan, muokkaamaan ja jäsentämään tekstiä joskus ymmärrettävämpään muotoon.:

Transteoreettinen muutosvaihemalli on toiminnan muutoksen malli,  jota esimerkiksi joensuulainen psykologi Mikael Leimanin on nimittänyt kuvaavammin "tahdonalaisen toimintamuutoksen malliksi". Transteoreettista muutosvaihemallia on käytetty perustana tehokkaampien interventiokeinojen kehittämiseen terveyskäyttäytymiseen littyvän muutoksen edistämisessä. TTM on James Prochaskan toimesta 1970-luvulla muotoutunut kognitiivis-behavioraaliseen traditioon sitoutunut malli, jota on sovellettu terveyskasvatuksessa ja elämäntapaneuvonnassa. TTM on eri teorioiden avainajatuksista koottu menetelmä. Menetelmällä pyritään vaikuttamaan, ennustamaan ja kuvaamaan terveyteen liittyvän käyttäytymistavan muutosta tai positiivisemman terveyskäyttäytymisen omaksumista. Terveyskäyttäytyminen on terveyden psykologiassa ja englanninkielisessä kirjallisuudessa ("health behaviour") käytetty käsite, joka liittyy esimerkiksi haitalliseen käyttäytymismuotoon kuten tupakointiin tai alkoholin liialliseen käyttöön. Myönteisen tai positiivisen terveyskäyttäytymisen omaksuminen voi kohdistua juuri vaikkapa tupakoinnin vähentämiseen, painonhallintaan tai fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen.

Muutosvaihemalli on intentionaalisen eli tarkoituksenmukaisen tai tavoitellun muutoksen malli, jossa korostuu yksilön päätöksenteko. Päätöksenteon ja muutoksen aikaansaamisessa huomioidaan myös emotionaalisen, tiedollisen ja toiminnan tason vaikutukset. TTM:ssa biologisia ja sosiaalisia vaikutuksia tarkastellaan ikään kuin yksilöön vaikuttavina ulkoisina tekijöinä. Muutos selitetään prosessina, joka sisältää ajallisen ulottuvuuden kehittyen viiden muutosvaiheen kautta. Regressiota eli muutosvaiheissa taantumista voi tapahtua kaikissa vaiheissa, yksilö palaa aikaisempaan vaiheeseen, esim. käytöksen uusiutumisena tai ns. repsahtamisena. Repsahtaminen on yleistä terveyskäyttäytymisen ongelmissa ja nämä kuuluvat elintapojen muutokseen, jotka auttavat tunnistamaan muutosta vaikeuttavia tekijöitä ja omaksumaan uusia toimintamuotoja.

Muutosvaihemalliin sisältyy kolme ulottuvuutta: muutoksen kuvaaminen, selittäminen ja arviointi. Muutosvaiheiden kuvaus on keskeinen organisoiva käsite. Vaihteita on kuusi ja ensimmäiset kolme vaihetta kuvaavat muutoksen ajallista etäisyyttä eli toiminnan tavoitteellisia vaiheita, kolme viimeistä varsinaista muutosta käyttäytymisessä ja sen ajallista pituutta. (Jostain syystä alla on vaiheista vain neljä, käyköön ne esimerkiksi. Täydennän listaa kuvauksineen joskus): 

• Esiharkinta vaihetta kuvaa motivaation puute, tietämättömyys ja mahdolliset aiempien yritysten tuottamat pettymykset.

• Harkintavaiheessa suunnitellaan muutosta seuraavan 6kk aikana, tiedostetaan hyödyt, mutta myös haitat, jotka saattavat luoda muutosta jumiuttavia ristiriitoja. Valmistautumisen vaiheessa luodaan välittömiä edellytyksiä päätökselle muuttaa käytöstä. 

• Toiminnan vaiheessa tehdään päätös ja omaksutaan uusia toimintatapoja, tässä vaiheessa lipsahtamisen mahdollisuus on myös kriittinen. 

• Ylläpidon vaiheeseen kuuluu tietysti uusien toimintatapojen ylläpitäminen, tukeminen ja yksilön pystyvyyskäsitysten lujittaminen. 

Toiseksi malliin liittyy joukko muita erillisiä muutosta selittäviä käsitteitä, kuten vaiheisiin nivoutuvat muutosprosessit. Muutosprosesseihin liittyy kymmenen tukevaa kognitiivista ja behavioraalista aktiviteettia, joiden tarkoituksena on helpottaa muutosta ja vaiheissa etenemistä.

Kolmantena muutosvaihemallissa on mahdollista arvioida välivaihetta tai lopputulosta paremmin kuin monissa aikaisemmissa menetelmissä. TTM esittää joukon käsitteitä, jotka muodostavat moniulotteisen ”tulosavaruuden” ja sisältää kaikissa muutosvaiheissa etenemiselle sensitiiviset mittausperusteet. Päättäväisyyden tasapainolla mitataan lopputulosta. Päätöksellisen tasapainon/hyötyjen-haittojen ajatus perustuu päätöksenteonmalliin, joka sisältää neljä kategoriaa ja heijastavat yksilön hyötyjen ja haittojen suhteellista arviointia. Hyötyjen ja haittojen odotetun rakenteen on havaittu liittyvän muutosvaiheisiin. Esim. tupakoinnin vähentämisessä esiharkintavaiheessa tupakoinnin hyödyt koetaan huomattavasti ylittävän haitat, harkintavaiheessa nämä ovat enemmän tasapainossa ja valmistautumisvaiheessa hyödyt koetaan suuremmiksi.

Regression eli taantumisen todennäköisyyttä muutosvaiheissa arvioidaan pystyvyyskäsityksen suhteella houkutuksen asteikkoon. Pystyvyyskäsitys kuvaa tilannespesifiä varmuutta selviytyä lipsahtamatta epäterveelliseen tai riskialttiille tavalle altistavista tilanteista. Pystyvyyskäsityksen tueksi voidaan yhdistää asiakaslähtöinen neuvontamenetelmän kuten motivoivia haastatteluja, joiden tarkoituksena on lisätä yksilön sisäistä motivaatiota ja vähentää epävarmuutta. Houkutuksia ja kiusauksia esiintyy yleensä tilanteessa, jossa ilmenee jokin seuraavasta kolmesta tekijästä: 1) kielteiset tunteet ja emotionaalinen stressi, 2) myönteiset sosiaaliset tilanteet ja/tai 3) himoaminen tai mielihalut. Kielteisiin tunteisiin ja emotionaaliseen stressiin liittyy yleensä turvautuminen vanhoihin tapoihin stressaavissa tai ahdistavissa tilanteissa. Myönteisillä sosiaalisilla tilanteilla viitataan ryhmässä ilmeneviin yllykkeisiin ja vertaisryhmän paineeseen tietyn ongelmakäyttäytymisen suhteen joka on hyväksyttävää tietyssä kontekstissa tai tärkeä yksilön sosiaalisten suhteiden kannalta. Viskeraalisempiin himoihin ja haluihin liittyy äkilliset kokemuksellisten tilojen muutokset, ns. dissosiatiiviset ilmiöt ja itsekontrollin menettäminen. 

Malliin on yhdistetty myös muutokset tasot, jotka selittävät muutoksen esteitä ja mistä ei-toivottu käytös on peräisin. Näitä ovat tietyt oire-/tilannesidonnaiset ongelmat, vinoutuneet tai haitalliset ajatusmallit, sosiaalisten tilanteiden konfliktit, ihmissuhteiden konfliktit ja yksilön mielensisäiset konfliktit. Muutosprosessit sisältävät aktiviteetit joita yksilöiden oletetaan käyttävän etenemiseensä muutosvaiheiden läpi ja ne tarjoavat myös tärkeitä periaatteita interventio-ohjelmiin. Muutostasoihin liittyvät prosessit ovat erillisiä muuttujia joita tulisi toteuttaa edetäkseen vaiheesta toiseen. 

TTM:n kymmenen eri muutosprosessia on saanut toistaiseksi eniten empiiristä tukea (esim. ylläpidon vaiheessa on onnistuttu toimimaan päätöksen mukaisesti vähintään 6kk). Ensimmäiset viisi ovat kokemusperäisiä prosesseja ja toiset viisi viimeistä ovat toiminnallisia prosesseja. Kokemusperäisiin prosesseihin kuuluu esimerkiksi tupakoinnin vähentämisessä: 

1. Tiedostaminen/asiatiedon lisääminen: interventiokeinot kuten palaute, vastakkainasettelu, koulutus, kirjaterapia ja media kampanjat. 
2. Tunnekosketus/itsensä uudelleenarviointi: psykodraama, roolipeli, murehtiminen, henkilökohtaiset tunnustukset.
3. Sosiaalinen uudelleenarvioint: tupakoinnin ympäristölle aiheuttaman haitan näkökulman pohdinta, empatian harjoittelu, dokumentit.
4. Ulkoisen tuen tunnistaminen: julkisen tilan ja ympäristön havainnointi tavalla, joka tekee muutoksen helpommaksi tupakoimattomille, mm. tupakoimattomien alueiden tunnistaminen.
5. Arvioiva itsehavainnointi: arvojen selventäminen, terveelliset roolimallit, kielikuvat.

Kokemusperäisten jälkeen tulevat toiminnalliset prosessit:

1. Ärsykehallintakeinot: ympäristön järjestäminen, tupakoinnista muistuttavien esineiden poistaminen kotoa, tuhkakupit jne.
2. Sosiaalinen tuki: keskustelu, terapeuttiset allianssit.
3. Vaihtoehtoisen toiminnan opetteleminen: tärkeä seikka on löytää tupakoimiselle korvaava tekeminen tai toiminta.
4. Onnistumisen palkitseminen: itsensä palkitseminen tupakoimattomuudesta, tunnustuksen saaminen. 
5. Sisäisten sitoumusten tekeminen: sitoutuminen, lupaus tupakoimattomuuteen, esim. 2-3 uudenvuoden lupausta.

TTM soveltuu laajemmin koko väestölle perinteisiin interventioihin verrattuna, koska malli ei edellytä tarkkoja oletuksia yksilöiden valmiuksista muutokseen ja sen jatkamisen todennäköisyyteen vaikuttaa mallin yksilöllisten tarpeiden sovittamisen mahdollisuus – eli ts. mallin interventiokeinot ovat kontekstisidonnaisia. Muutoksen edistymistä ja kognitiivisen, emotionaalisen sekä toiminnallisen muutoksen arviointi on tarkempaa ja mahdollistaa interventioiden muokkaamisen ja analysoinnin. Keskeistä on neuvonnan, esim. vaiheiden, tasojen ja prosessien, oikea kohdentaminen.

Suomessa muutosvaihemallia on kokeiltu ja menetelmän vaikutuksia tarkasteltu mm. perusterveydenhuollon liikuntaneuvonnassa. Muihin käytettyihin neuvontamenetelmiin verrattuna TTM on yhtä vaikuttava tai vaikuttavampi. Riittävän vahvaa näyttöä ei toistaiseksi ole olemassa, mutta alustavien katsauksien mukaan muutosvaihemalliin pohjautuva liikuntaneuvonta saattaa olla muita interventiokeinoja toimivampi joissakin terveyskäyttäytymisen muutoksissa ja ihmisryhmille. (Vähäsarja, Poskiparta, Kettunen & Kasila 2009.)

Sosiaalinen peilaaminen

Neurotieteissä on vasta hiljattain herätty kiinnostumaan sosiaalisen käytöksen hermostollisesta perustasta. Marco Iacobonin (2009) mukaan neurotieteiden keskittyminen yksilökeskeisten ilmiöiden tutkimiseen johtuu ensinnäkin sosiaalisen käytöksen mieltämisestä liian monitahoiseksi ja monimutkaiseksi neurotieteellisille tutkimusmenetelmille. Toinen syy löytyy biologisen determinismin taustalla piilevästä dualismista. Tämä liittyy kahtiajakoon itsekkään individualismin ja neurobiologian ylittävän prososiaalinen käytöksen välillä. (s. 13.)

Viimeaikaiset tutkimuksen viittaavat kuitenkin Iacobobin mukaan ihmisten omaavan evoluutioprosessin muokkaamia neurobiologisia järjestelmiä, jotka vastaavat sosiaalisesta käytöksestä ja kykenevät potentiaalisesti selittämään uskonnollisuudesta riippumattoman moraalitajun perustekijät. (s. 13.) Iacobonin viittaama neurobiologinen järjestelmä liittyy erityisesti peilisolujen (eng. mirror neurons) löytymiseen, jota on pidetty yhtä merkittävänä psykologialle kuin DNA:n löytyminen oli biologialle.

Peilisolut ovat erityisiä motorisia hermosoluja, jotka toteuttavat hermostolliseen ja keholliseen simulointiin perustuvaa toisten ihmisten intentioiden implisiittistä ymmärtämisen muotoa. Tämä voi olla toisten mielentilojen eksplisiittisempien ymmärtämisen muotojen perustana, johon Iacobonin mukaan tyypillisesti viitataan ”ajatustenlukemisella”. Iacobonin mukaan on mahdollista, että toisten mielentilojen suoraan ymmärtämiseen, on simuloitava toisten yksilöiden kehollisia prosesseja jota varten peilisolut vaikuttavat kehittyneen. (s. 20.)

Makakiapinoiden aivoista löydettiin yksittäiselektrodimittauksilla sattumalta vatsanpuoleiselta premotoriselta aivokuorelta F5:ksi kutsuttu alue, jonka hermosolujen havaittiin aktivoituvan motorisen liikkeiden suorittamisen lisäksi tavoitteellisten liikkeiden aikana (esim. tarttuminen ja esineiden käsittely). Nämä peilisoluiksi nimetyt hermosolut aktivoituvat sekä apinan suorittaessa itse tavoitteellisia toimintoja että havannoidessa toisen apinan toimintaa. Liikkeen suorittamisen ja havaitsemisen lisäksi peilisolut tunnistavat toimintoja äänistä ja reagoivat ilmeisiin ja eleisiin. Ne siis simuloivat liikkeitä motorisesti vaikka osa havaitun toiminnan suorituksesta jäisi suoraan havaitsematta. Kaksi kolmasosa peilisoluista on laajasti yhdenmukaisia (broadly congruent) ja kolmasosa tiukasti yhdenmukaisia (strictly congruent). Ensin mainitut reagoivat erityisesti liikkeisiin joilla on sama tavoite tai jotka loogisesti liittyy suoritettavaan toimintaan. Tiukasti yhdenmukaiset peilisolut reagoivat vain motorisesti samankaltaisiin liikkeisiin. Näiden hermosolujen funktioksi on päätelty toisen eliön intentioiden ennustaminen, toimintojen ja tunteiden jäljittely. Peilisolut vaikuttavat olevan tarkoituksenmukaisia joustavaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen yhteistoiminnan helpottamiseksi ja käytöksen koordinoimiselle. (s. 14-15.)

Ihmisillä peilisolujen toimintaa on tutkittu vähemmän haitallisilla ja epäsuoremmilla kuvantamismentelmillä, kuten funktionaalisella magneettiresonanssikuvauksella (fMRI), aivomagneettikäyrällä (MEG) ja transkraniaalisella magneettistimulaatiolla (TMS). Ihmisen aivoista peilisoluja on paikannettu brocan alueelle (vastaa mm. kielen motorisesta tuottamisesta)1, otsalohkon liikealueelle ja ohimo- ja päälaenlohkon alueille. Evolutiivisen viitekehyksen (ts. anatomisen homologisuuden) nojalla on voitu yhteensovittaa apinoiden yksittäiselektrodimittaukset ja aivokuvaukset ihmisillä tehtyihin korrelatiivisiin aivokuvauksiin ja TMS:n tuloksiin peilisolututkimuksien validiteetin vahvistamiseksi (s. 16-17).

Peilisolut toimivat hermostollisena perustana ja tukena mm. empatian kaltaisille emootioille ja kasvonilmeiden tunnistamiselle. Aikaisemmassa tutkimuksessa Iacaboni ym. ovat esittäneet peilisolu alueita sisältämän verkoston tunnistavan kasvonilmeitä lähettäen viestejä aivosaaren kautta limbiseen järjestelmään. Tämä on Iacobonin mukaan yhteensopiva käyttäymistieteellisen aineiston ja sosiaalipsykologian tutkimuksien kanssa jäljittelyn ja empatian yhteydestä. (s. 20.) Iacobonin pitää peilisolujärjestelmää sosiaalisuuden biomerkkinä. Tämän ajatuksen tueksi Iacabonin tutkimusryhmä on havainnut vahvimman yhteyden lasten myötäelämistä ja sosiaalista kompetenssia mittaavien arviointien ja peilisolualueiden aktiivisuuden välilllä. Lisäksi, autistisilla lapsilla sairauden vakavuuden on havaittu olevan yhteydessä peilisolujen aktiivisuuden alhaisuuteen. (s. 21.)



Mitä tämä tarkoittaa ihmisten sosiaalisuuden kannalta?

Iacobonin mukaan peilisolujen löytymisen teoreettinen merkitys sosiaalisuudelle liittyy ensinnäkin mielenfilosofiassa käsiteltyyn ”toisten mielten ongelmaan” eli miten voimme tietää toisten olevan tietoisia. Iacoboni toteaa ongelman olevan peruslähtökohdiltaan kartesiolainen, jossa mieli nähdään erakkona, ruumiintoiminnoista ja muusta maailmasta irrallisena. Evoluution muodostama automaattinen, mutta joustava peilineuronijärjestelmä osoittaa yksilöiden (mielten) olevan vahvasti kehollisessa yhteydessä (eng. interconnected) toisiinsa. Peilisolujen toiminta intersubjektiivisuuden lähtökohtana ylittää yksinkertaisella tavalla dualististen näkemysten esittämän ”toisen mielen ongelman”. (s. 21.)

Minuuden käsitteen kannalta peilineuronit tuovat itsen ja toisen välille intimiteettiä, jota meidän on Iacabonin mukaan vaikea hyväksyä. Minuus ja toinen ovat saman kolikon kääntöpuolia peilisolujen ollessa tämän kolikon metalliainesta – toisesta tulee ”toinen minä”. Iacoboni viittaa aikaisempiin tutkimuksiin, jossa itsentunnistamiseen liittyvissä kokeellisissa tehtävissä on tarkasteltu aktiivisia aivoalueita, jotka ovat melko vastaavia peilisoluja sisältävien alueiden kanssa2. Korrelationaalista tietoa aivoalueiden aktiivisuudesta tuottavan fMRI-kuvantamismentelmää yhdistämällä TMS:n kanssa Iacabonin tutkimusryhmä on saanut vahvistusta aivotoimintojen ja suoritettavien tehtävien kausaaliselle yhteydelle, kuten imitaation ja peilisoluja sisältävän brocan alueen välillä. (s. 19-21.) 

Peilisolujen välittämä vahva vaikutus sosiaalisessa vuorovaikutuksessa horjuttaa myös käsitystä yksilöiden autonomisesta toimijuudesta ja vapaasta tahdosta. Iacaboni argumentoi, että vaikka peilaaminen rajoittaa vapaata tahtoa se ei kuitenkaan tarkoita että olisimme pakotettuja tekemään päätöksiä vapaan tahdon vastaisesti. Peilisolujen virittämien emotionaalisten tilojen ja erilaisten toimintojen suorittamisvalmiuksien suurin vaikutus saattaa liittyä arkisempiin vähemmän tietoisiin ja tarkoituksellisiin päätöksentekoihin, joita ihmiset toteuttavat suurimman osan ajastaan. (s. 22.)

Neurotieteiden yhteiskunnallisen roolin muuttumisen lisäksi peilisolujärjestelmän löytyminen muuttaa biologiassa vallinnutta itsesäilytystä korostavaa ja individualistista ihmiskäsitystä. Peilisolut osoittavat evoluution muokanneen ihmisen hermosolujärjestelmän empatiaa varten (”evolution has made us wired for empathy”). Tämä vahvistaa evoluutioteorioiden perinteisen kilpailua korostavien näkemyksien rinnalle esitettyjä yhteistoimintaa ja moraalisen käytöksen biologista perustaa korostavia malleja. Lisäksi, se kannustaa poikkitieteelliseen yhteistyöhön ja tieteellisen diskurssin siirtymistä yksilöistä ryhmiin, kilpailusta yhteistyöhön ja organismeista yhteiskuntiin. (s. 22-23.)

1. Brocan alueen takaosan peilisoluilla on Iacabonin mukaan suurta teoreettista merkitystä näkemyksille joiden mukaan peilisoluilla on ollut keskeinen rooli kielen evoluutiossa ja toisaalta osviittaa brocan alueen muista tehtävistä puhekyvyn lisäksi (s. 18-19).

2. Iacabonin tutkimusryhmä on suorittanut laboratoriossaan fMRI kuvausten aikana itsentunnistamiskokeita koehenkilöiden muokatuista kuvista ja havainnut korkeaa aktiivisuutta peilisoluja sisältävillä alueilla. Tutkimuksissa on vahvistettu kausaalinen yhteys itsentunnistamisen kyvyssä ja peilineuroneja sisältävien alueiden aktiivisuuden välillä TMS-kokeilla, jossa tietyn aivoalueen toimintaa aktivoidaan tai häiritään magneettipulsseilla. (s. 19-20.)

Lähde:

• Iacoboni, Marco 2009. Mirroring as a Key Neural Mechanism of Sociality. Teoksessa Semin, Gün & Echterhoff, Gerald (toim.): Grounding Sociality. Neurons, Mind, and Culture. East Sussex: Psychology Press, 13-25.

Sosiaalipsykologian päivät Kuopiossa

No tuota.. no Hei!

Tämä julkaisu on vanha luonnos mikä jäi kokonaan julkaisematta - 13 vuotta sitten. Tarkoitus kokeilla jahka tästä vielä palataan.

Kuopiossa vietettiin 17-18.11.2011 perinteisiä Sosiaalipsykologian päiviä. Päivien teemaa kuvasi otsikko "Dialogisuutta ihmettelemässä". Ilmoittautuneita oli päiville taisi olla noin 150 henkeä. Valtaosa osallistujista tuli mitä ilmeisemmin Kuopiosta, lisäksi Tampereelta ja Helsingistä sekä Joensuusta.

Sosiaalipsykologian opiskelijoita paikalla oli muista yliopistoista toivottua vähemmän paikalla - erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden poissaoloakin hieman hämmästeltiin. Paikalle oli saapunut täydennykseksi opiskelijoita ja tutkijoita myös muilta tieteenaloilta.

Päivien pääpuhuja ja -vieras oli emeritusprofessori Ivana Marková Stirlingin yliopistosta Skotlannista. Markován aiheena oli dialogisten lähestymistapojen eettiset ulottuvuudet (Ethical dimensions of dialogical approaches).

Dialogisuus; kahden subjektin muodostama "kolmas silmä".

Pääpuheiden jälkeen jakaannuttiin työryhmiin väliajan kahvin, teen ja pullien täyttäminä. Työryhmiä oli yhteensä viisi, joissa eri alustajat esittivät aiheensa ja tutkimuksensa yleisön osallistuessa aihepiiriin liittyvään keskusteluun.

Työryhmät koostuivat aiheittain: 'Lasten ja nuorten kansalaisuus ja osallisuus', 'Mielenterveyden sosiaalipsykologia', 'Moraalin sosiaalipsykologia', 'Sosiaalipsykologia, uskonto ja kirkko', sekä 'Työelämä ja hyvinvointi'.

Ensimmäisen päivän päätti osallistujien yhteinen illanvietto vilkkaan keskustelun ja dialektiikan sekä paikoin röhönaurujen säestämänä, illallisen ja viihteen ohella (ts. karatea ja kitaramusiikkia).

Viimeisenä päivänä luentojen lisäksi pidettiin lyhyt paneelikeskustelu otsikolla "Dialogi - hyvä sana, mutta vaativa laji" ja lopuksi päätössanat sekä kiitokset. Siinä päivä noin kokonaisuudessaan.

Hetkittäisiä annoksia  

sisäistä ja ulkoista karnevaalia mahtuu joka päivään.

.......